HuumeBoikotti-kampanja käynnistetiin vuonna 2002 tuomaan globaalia näkökulmaa huumekeskusteluun ja parantamaan tietoisuutta huumeiden tuotantoon ja kauppaan liittyvistä ongelmista ja epäoikeudenmukaisuudesta.
Ilman huumeiden kysyntää ei olisi huumeiden tuotantoa. Huumeiden kysyntä tukee niiden tuotantoa ja kauppaa. Lopulta kaikki osat täydentävät toisiaan.
Kampanjan tavoitteena on tiedottaa ja keskustella, sekä tukea huumekasvien viljelijöille vaihtoehtoisia toimeentulotapoja.
Terveyden edistämisen keskus rahoitti kampanjaa 2002–2003.
Kampanja luovutti 3. joulukuuta, 2003 ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäelle 2622 nimeä sisältävän vetoomuksen kehitysyhteistyömäärärahojen noston ja vaihtoehtoisten menetelmien puolesta sekä väkivaltaista huumesotaa vastaan.
Lisäksi kampanja keräsi Wayruro-siementen myynnillä 2534 euroa ja 25 senttiä Q'erojen ja muiden Andien heimojen perinteiden tukemiseksi. Kerätyt varat käytettiin alkuperäiskansojen Qoyllorritti-juhlan tukemiseen sen järjestämiseksi perinteisellä ja edellisiä vuosia luontoystävällisemmällä tavalla vuonna 2004.
Vuodesta 2004 lähtien kampanja on jatkunut Suomessa vapaaehtoisvoimin keskittyen tiedottamaan, kouluttamaan ja lisäämään keskustelua huumetalouteen liittyvistä ongelmista.
Kampanja on osa YAD Youth Against Drugs ry:n perustoimintaa, ja HuumeBoikotti-kampanjan aiheet ovat esillä myös YADin järjestämissä koulutuksissa. YAD ry:n päihdepoliittiset linjaukset löydät yhdistyksen omilta kotisivuilta.